maanantai 11. joulukuuta 2017

Pyöräretki Keski-Eurooppaan

Mun Instatiliä tai Snapchatia viime kesänä seuranneet on saaneet silmilleen tukon lomapäivityksiä aiheesta pyöräretki. Matkaa taittaessa selitykset kuville jäi kuitenkin aika minimaalisiksi ja niin moni on kysellyt reissusta, että teen siitä nyt ihan postauksen. Kuvia tuli otettua todella paljon ja vaikka oon niistä karsinut monta, niin niitä on silti ihan miljoona. Odotettavissa on siis pitkä postaus.

Pitemmittä puheitta itse reissuun. Reissu alkoi 7.7. lennolla Prahaan. Pyörät pakattiin Helsingissä kelmuun ja ne lensivät turvallisesti perille, eli kenenkään pyörä ei ollut solmussa. Lentokentällä laitettiin pyöriin polkimet ja muut härpäkkeet takas ja lähettiin polkemaan kohti Prahan keskustaa. Jo tässä vaiheessa peltojen välissä lämpimässä polkiessa oli fiilis, että: "tää on niin siistiä, onneks tuli lähdettyä". Prahan keskustassa autojen seassa ajo oli hieman pelottavaa, mutta selvittiin hotellille.

  • 7.7.
    • matka 22,2 km
    • nousu 
    • ajoaika 1h 20 min


Seuraavana aamuna tehtiin vielä jotain pyörien säätöä ja sit lähettiin ekalle pitemmälle taipaleelle.


Ensimmäinen päivä sisälsi tietenkin hienoja maisemia ja hurjasti nousua. Kuljettiin Tsekin euroveloreittejä, joiden suunnittelija oli selvästi kaivanut reitille kaikki mahdolliset mäet. Loppumatka mentiin onneksi isompia teitä ja vauhtikin oli sen mukainen. Ekana päivä "tää on niin siistiä" -ajatus haihtui moneen kertaan energian ollessa vähissä ja kun mäissä jalat oli ihan hapoilla ja tulin vaan jojona perässä. Aina, kun sain muut kiinni, he lähtivät liikkeelle ja mulle ei tullut niin paljoa lepotaukoja. Niinä hetkinä fiilis oli "mä lähen kyllä junalla takas". Mittarissa oli päivän päätteeksi yli puoli tuntia enemmän ajoaikaa kuin muilla.


Aikataulupaineiden takia kilometrejä kertyi ja päiväkin kääntyi jo iltaan ennen kuin oltiin perillä kohteessa eli Taborissa. Oltiin varattu hotelli, mutta ovikelloa soitettuamme avaamaan tullut mies sanoi, että tilaa ei ole. Käski mennä viereiseen pension Milenaan. Sitten soiteltiin siinä oven numeroon ja muutaman puhelun jälkeen päästiin sisään. Tämä majoituspaikka ei ollut kovin hehkeä. Täynnä työmiehiä ja esim. suihkuihin ei ollut minkäänlaisia lukkoja. Sain onneksi "vartijan" ovelle, kun kävin suihkussa.

  • 8.7.
    • matka 116,2 km
    • nousu 1,7 km
    • ajoaika 7 h 46 min


Koska meillä oli kiire ehtiä viikossa Ljubljanaan, niin toinen päivä alkoi junailulla. Junalla mentiin České Budějoviceen, josta jatkettiin matkaa pyörillä.


Ajeltiin euroveloreittejä, kuten edellisinäkin päivinä. Nousua oli ihan jäätävästi ja reitit välillä hiekkateitä. Taidettiin me CJ:n kanssa vähän pellonkin kautta oikoa.


Mut kun kuluttaa paljon, ni saa syödäkin paljon. Ei tarvinu yhtään miettiä, voiko vetää kaikista suurimman jätskipannarisetin vai ei.

Tää päivä sisälsi pari jännää kohtaa. Eka oli rautatiesillan ylitys. Paikallinen ukko neuvoi paikallisella kielellä ylittämään joki rautatiesillan kautta, muuten joutuisi kiertämään vaikka kuinka. Hassua, että kumpikaan ei osannut toisten kieltä, mutta niin vaan viesti tuli perille. Ite ainakin olin vähän paniikissa kapealla sillalla, koska minä tahansa hetkenä olis voinu tulla juna, ja se olis sit menny laukkuja hipoen.


Toinen jännyys oli joen ylitys. Kohta oli matala ja betonia, kävin sen eka kahlaamassa ja testaamassa. Missään kohdassa ei tainnut yli 30 senttiä olla. Virtausta oli aika lailla, mutta yhdessä saatiin pyörät yli. Ylityksellä säästettiin muutama sata metriä nousua ja loppumatka mentiinkin aika reipasta vauhtia. Yövyttiin Tshekin ja Itävallan rajalla Vyssibrodissa.
  • 9.7.
    • matka 68,5 km
    • nousu 700 m
    • ajoaika 4 h 55 min
Seuraava päivä alkoi rajan ylityksellä, joka me itse asiassa huomattiin vasta sen jälkeen, kun se oli jo tapahtunut. Oho, oltiin Itävallan puolella. Itävallassa kaikki oli jotenkin paljon siistimpää kuin Tshekissä ja talot maalattu hienoilla eri väreillä. Ajeltiin sitten Linziä kohti, jossa pistäydyttiin Tonavassa uimassa. Vesi oli vilpoista ja virta vei mukanaan. Kovin kauaa ei ehditty pulikoimaan, kun taas matka jatkui.


Tämäkin päivä sisälsi seikkailun, kun Welsin kohdalla päälle tuli ukkonen. Aluksi menimme sillan alle pitämään sadetta. Sade vähän hiipui ja pääsimme taas vähän etenemään. Täsäs vaiheessa iltakin oli kyllä pitkällä, joten alettiin katselemaan majoitusta. Ei oikein tahtonut tästä teollisuuskaupungista löytyä tai sitten olisivat maksaneet ihan liikaa. Sadekiny alkoi taas yltyä, joten pysäyteltiin paikallisia ja kyseltiin. Ei oikein löytynyt, kunnes yksi mies tuli kysymään, tarvitaanko apua. Sekään ei heti keksinyt, kunnes muisti, että irkkupubeilla on tapana auttaa matkalaisia. Saatiin koordinaatit ja mentiin katoksen alle. Laitoin mun puhelimeen google mapsiin paikan nimen ja puhelin koteloon, joka ei ihan kunnolla pitänyt vettä, mutta sopivasti kuitenkin. Sen avulla ajettiin letkassa sateen yltyessä läpi kaupunin ja löydettiin mesta.


Kurkittiin ovesta ja kateltiin, että tonneko sohville tupakansavuun me mennään nukkumaan ja mihinköhän aikaan ees päästään, kun moneen tää on auki... Paikan omistajan kanssa juteltuamme meille kuitenkin selvisi, että yläkerrassa on huoneita ja päästään ihan sänkyihin nukkumaan ja huokeaan hintaan vieläpä. Pyörät saatiin jättää omistajan kämppään eteiseen sisälle. Läpimärkinä ja nälkäisinä saatiin vielä herkulliset ruoka-annokset eteen ja sit nukkumaan.

  • 10.7.
    • matka 89,8 km
    • ajoaika 5 h 5 min
Noi pikkukopperot tuolla katolla oli meijän nukkumapaikat
Seuraava aamu valkeni aurinkoisena, eikä eilisen säästä ollut tietoakaan. Paikan pihalla, kuten niin monena aamuna muulloinkin rassailtiin ensin vähän pyöriä. Itse en sitä tosin yleensä tehnyt, paitsi ketjuja rasvailin, kun se meni yleensä enemmänkin hifistelyn puolelle...


Koska sade oli lyhentänyt edellisen päivän matkaa, ajettiin vähän lyhyempi pätkä Väcklabrukiin, josta otettiin juna Salzburgiin. Junan kanssa meinasi käydä hassusti, kun kadotettiin yksi meidän seurueesta hetkeksi. Jäätiin odottelemaan liikenneympyrään ja kierrettiin sitä joku 6 kierrosta, kun nähtiin, mutta hän ei ollut huomannut meitä. Olisi vielä yksi kierros pitänyt kiertää. Ja tietenkin hän lähti liikenneympyrästä väärään suuntaan ja puhelinkin oli pois päältä. Onneksi kuitenkin löysi asemalle ajoissa ja päästiin matkaan.

Salzburgissa saatiin ekan kerran teltat käyttöön, kun yövyttiin leirintäalueella.
  • 11.7.
    • matka 50 km
    • ajoaika 2 h 55 min

No nyt sit alkoi ne nousut. Alun nousut oli ollu ihan turhia, kun ne olisi voinut kiertää. Nyt alkoi pakolliset. Maisematkin oli muuttuneet jylhemmiksi.


Piti vähän tankata jätskiä ennen rutistusta. Jätskiä syötiin muutenkin tosi paljon tuolla reissulla.


Maisemat tosiaan oli jylhiä ja noustessa myös lämpötila laski. enää ei ollut kuuma koko ajan, vaan ihan semmonen siedettävä, joissain kohtaa jopa viileää.


Ja toki sieltä tuli se jokapäiväinen Itävallan sadekin viilentämään lisää. Onneksi tuli ostettua ennen reissua kunnon kevyt pyöräilysadetakki. Haasteena sen kanssa vaan oli se, että yleensä ehti kastua ite jo ennen takin laittoa.

Pikkutauko heinäkuorman vieressä
Illasta saavuttiin Bad Hofgasteiniin. Pari meistä meni loppumatkan vähän kovempaa edeltä, että ehdittiin ennen majoituksen sulkemisaikaa. Me tultiin perässä ja saatiin tekstiviestillä ohje: "liikenneympyrästä vasemmalle". Noo, niitä liikenneympyröitä oli ollut kaksi. Kyllä oli pinna tiukalla, kun nälkäisenä oltiin ihan hukassa, eikä puhelimellakaan saanut muita sankareita kiinni. Lopulta kuitenkin jotenkin saatiin osoite, jonka avulla suunnistettiin määränpäähän.

  • 12.7.
    • matka 105,5 km
    • ajoaika 6 h 10 min
Tämä viileä aamu alkoi taas yllättäen pyörien rassailulla ja sitten heti perään valtavilla nousuilla. No tän aamun rassailuihin oli ihan syynsä, koska tiedossa oli myös valtavia laskuja, joissa pyörien piti olla kunnossa ja toki ketjuja piti öljytä ja puhdistella usein, kun päivämatkat oli pitkiä.


Nousut onneksi päättyi melko nopeasti ja tehtiin pakollinen junamatka vuoren läpi. Vuoren kiertäminen olisi vienyt kaksi päivää ja olisi pitänyt lähteä takas paluusuuntaankin, joten se ei ollut vaihtoehto ollenkaan. Junaa odotellessa oli aika vetää herkkueväitä.


Koska oltiin korkealla, oli maisemat sen mukaiset. Nyt oli myös entistä viileämpää. Itse vedin ihan pitkähihaista päälle, kun meinasi paleltaa laskussa.


Täältä me sitten kiemurreltiin alas semmoinen 8 kilometrin lasku. Nopeudet itsellä oli jossain 50-60 km/h välissä. Muut meni kovempaa. Mulla iski törkeä vessahätä kesken laskun ja pysähdyin johonkin paikalliseen tarpeilleni. Muut luulivat, että olin ajanu ulos, kun mua ei kuulunut. No sit ku pääsin jatkaan matkaa, ni se mäki loppuikin melkein heti ja siinä ne muut odotteli mua.


Ruokailu hoidettiin Lidlissä ja ulkona. Pöytänä toimi ostoskärryjono, kuten monta kertaa myöhemminkin sitten. Hyvin kätevää. Syönnin jälkeen kun pakkailtiin tavaroita pyöriin, meitä piinannut amppari pääsi yllättämään. Se pisti mua oikean käden nimettömään. Ja sehän alkoi tuntumaan lopulta koko kädessä niin, että turvauduin kyypakkaukseen. Hetken perästä helpotti, mutta sormi kyllä turposi.


Illaksi ajettiin Arnoldsteiniin Itävallan ja Italian rajalle. Huokeaa majapaikkaa ei oikein löytynyt, joten paikallisten vinkistä kolme meistä päätyi telttailemaan läheiseen metikköön puiston reunalle.
  • 13.7.
    • matka 117,3 km
    • ajoaika 6 h 14 min
Tämä telttayö oli mielenkiintoinen. Aloitimme niin, että yksi mukkui riippumatossaan ja me kaksi muuta teltassa. Illalla tuuli yltyi ja vähän tihutteli. Juuri, kun oli saamassa unen päästä kiinni, kuului kova rysäys. Joku puu oli kaatunut tai iso oksa tippunut. Mulla eka ajatus oli, että riippumattokaveri oli romahtanut maahan. Onneksi ei kuitenkaan. Seuraava herättävä kokemus oli ilmeisesti kissatappelu, john riippumattokaveri reagoi haukahtamalla ja lampulla. Siihen hiljenivät ne. Kolmas unia häirinnyt asia oli sateen yltyminen ja riippumattokaveri tuli telttaan loppuyöksi. Siellä me oltiin kuin sillit purkissa.


Seuraava kohde oli valloittaa Italia. Italian visiitti tosin jäi hyvin lyhyeksi, kun siirryttiinkin jo Slovenian puolelle. Italiassa ei ehditty pysähtymään yhtään, kun Illalla piti olla jo Ljubljanassa ja matkaa riitti.


Ajettiin pää kolmantena jalkana ja mulla oli jo semmonen fiilis, että meenkö junalla osan matkasta, kun oli energiat niin vähissä. Eipä siinä ehditty nimittäin missään kunnolla syömäänkään. Onneksi tajusin vähän tankata omista kuivahedelmistä ja pääsin vielä peesiin, niin vältyin ylimääräiseltä junailulta.


Ljubljanan lentokentältä poimittiin kaksi kaveria mukaan matkaan ja ajettiin (mun) matkan pisin päivämatka 137,7 km. Onneksi seuraavana päivänä oli tiedossa lepoa.


Pisin matka ja kovin keskinopeus:
  • 14.7.
    • matka 137,7 km
    • ajoaika 6 h 55 min
Meidän lepopäivä olikin lepopäivä vaan pyöräilystä. Tämä lpopäivä sisälsi sen sijaan aimo annoksen kävelyä, kun kierreltiin Ljubljanan nähtävyyksiä. Levon ansiosta mun nimetön oli turvonnut ihan palloksi, enkä saanut sitä taivutettua. Kävin etsimässä apteekkia ja sain jotain antihistamiinia ja kortisonivoidetta.


  • 15.7.
    • matka n. 2 km (kaupassa käyntiä)


Matka jatkui sitten seuraavana päivänä isommalla jengillä. Tämän päivän tieosuudet oli kaiken kaikkiaan mielenkiintoisia. Laitumien välistä mentiin kärrypolkua ja alla olevassa kuvassa näkyy paikallinen pyörätie. Tie oli niin kivikkoinen, että itse en uskaltanut pyöräillä koko matkaa, vaan taluttelin osan. Tien vieressä oli kuitenkin kyltti, jossa oli pyörän kuva. Alamäki meni ihan hukkaan, kun ei uskaltanut ajaa.


Illasta löydettiin ihan sattumalta maatilan yhteydestä leirintäalue, jossa oli myös sisämajoitusta edulliseen hintaan.


  • 16.7.
    • matka 91,5 km
    • nousu 700 m
    • ajoaika 5 h 15 min
 Paikan iltaruoka ja aamupala olivat mitä runsaimmat ja kaikki omalta tilalta!

Sokeripusseissa jänniä kuvia.
Majoituspaikan vieressä oli myös törkeän hieno joki. Tuo joki kulkee Slovenian ja Kroatian rajaa pitkin.


Ja jokeenhan oli pakko päästä aamu-uinnille osan laitellessa samaan aikaan pyöriään :D


Uinnin jälkeen matka jatkui Kroatian puolelle joen yli. Tämä oli ensimmäinen paikka, missä meidän passit tarkistettiin.


Maisemat oli nättejä (ylläri) ja taivas pilvetön. Nyt oli oikeesti jo kuuma taas. Vettä saikin varata mukaan pieniä ekstrapulloja, kun joka kulmassa ei ollut kyliä tai kauppoja.


Ruokapaikkaakin pähkäiltiin pariin otteeseen ja lopulta kaupasta saatiin evästä. Varjopaikkaakaan syömiseen ei meinannut löytyä, mutta kaupan takaa löydettiin pieni pläntti, jossa nautiskeltiin erittäin myöhäinen lounas. Tällä pätkällä taisi yksi mehiläinen pistää taas mua, nyt jonnekin hauikseen niin, että piikki jäi paikoilleen ja sitä nyhdettiin pois. Onneks en näköjään oo mehiläisille kovin allerginen.


Illaksi päädyttiin Rakovicaan, vaikka puolet meistä olisi halunnut jäädä majoitukseen jo aiemmin. Hieno joenvarsi ja sen ympärillä oleva kaupunki houkutti, mutta ei auttanut.
  • 17.7.
    • matka 96,3 km
    • ajoaika 6 h 1 min

Aamu alkoi rauhallisesti. Heräsin ennen muita ja kävin kaupassa hakemassa tuoretta leipää. Kerrankin sain itse valita, mitä ostan.


Aamupalojen jälkeen laittauduttiin valmiiksi ja juteltiin majoituksen omistajan kanssa hetki. Hän esitteli traktoriaan ja kertoi omistavansa lampaita. Oltaisiin päästy ajelemaan traktorilla, mutta kun oli taas niin kiire. Nyt en kyllä tiedä enää, mihin...


Ajeltiin lyhyt matka Plitviceen, upeaan kansallispuistoon.


Alueella on paljon putouksia ja järviä ja turisteja.


Käveltiin monta tuntia ympäri paikkaa. Ja välillä kyllä tekikin mieli vähän ottaa lepiä.


Plitvicen jäädessä taakse siirryttiin seuraavan maan kamaralle. Saman tien, kun Bosnian puolelle saavuttiin, oli vastassa kulkukoirat, omituiset roskanpolttokuopat ja minareetit. Kulttuuri muuttui välittömästi.


Lasketeltiin viimeiset kilometrit pimeitä teitä pitkin ja saavuttiin Bihadiin. Bihadissa etsittiin majoituspaikka ja omistaja tuli avaamaan meille ovet. Pyörät saatiin varsatoon yöksi. Ilta huipentui ruokapaikan etsimiseen. Majoituksen omistaja oli vinkannut pizzeriasta, mutta se ei kait jollekin ollut kelvannut ja lähdettiin toiselle suunnalle etsimään ruokaa. Paikat oli menneet kiinni ja päädyttiin sitten kuitenkin siihen pizzeriaan. Näky oli karu, kun noin parikymmentä metriä ennen pizzeriaan saapumista sen kaikki valot sammui. Se meni sitten nenän edestä kiinni. Iltapala ostettiin pikkukiskalta, jonne kaikki eivät mahtuneet edes samaan aikaan sisään. Valikoima oli monipuolinen ja onneksi saatiin myös leipää ;)
  • 18.7.
    • matka 48,3 km
    • ajoaika 2 h 34 min


Aamulla epämääräisen näköinen lähiö paljastui paremmaksi alueeksi. Majoituksen omistaja kertoi, että tässä asui lääkäreitä ja opettajia ym. Hänellä itselläänkin oli merkkivaatteet, joten ei ollut köyhimmästä päästä. Alla oleva kuva on talosta, jossa me majoituttiin. Ja yllä oleva on kuvattu sen ikkunasta. Talon korjaus oli kesken. Ulkoa se näytti todella karulta, mutta sisältä oli hyvin siisti. Sodan jälkiä oli kyllä näkynyt Kroatian puolellakin, mutta ne näyttäytyivät erilaisina Bosnian puolella. Kroatiassa oli viereen vaan rakennettu uusi talo, kun Bosniassa kunnostettiin vanhaa.



Reissu oli mun ja CJ:n osalta tässä vaiheessä käännöspisteessä. Bosnia ja Bihad olivat kauimmaiset paikat, mihin mentiin. Oltiin pari iltaa aiemmin ostettu lennot Pulasta Helsinkiin, mutta haluttiin vielä käydä Zagrebissa. Matka pyörällä Zagrebin kautta olisi ollut liian pitkä, joten turvauduttiin bussikyytiin.


Siirryttiin siis bussilla Zagrebiin ja siellä majoituttiin nätisti pyörien kanssa kaupungin laidalle siistiin hotelliin.
  • 19.7.
    • matkaa muutama kilometri


Seuraavana päivänä kierreltiin Zagrebissa ja yllättäen taas sain piston. Nyt amppari päätyi pistämään mua käsivarteen ihan kävellessä. Oli varmaan lentänyt paitaan ja kädellä osuin siihen. Kiertelyn jälkeen jatkettiin vielä bussikyydillä kohti Rijekaa. Pyörien kanssa meinasi tulla haastetta, kun bussikuski ilmoitti, että eivät mahdu mukaan, vaikka liput oli etukäteen ostettu ja kysytty asiasta. Hetken aikaa siinä keskusteltuamme ja odoteltuamme hän kuitenkin hyväksyi pyörät ja nosteltiin ne kauheella kiireellä mukaan. Samoin määränpäässä Rijekassa oli mukamas kauhea kiire ottaa pyöriä pois.


Rijekasta lähdettiin polkemaan Opatijaan, koska se oli mesta, jonka halusin nähdä ja toki sopivasti matkalla. Rantatien ajaminen oli ehkä hirvein kokemus matkan teistä. Autoja vilisi ja ne kaahailivat miten sattuu. Kaksikaistaisella tiellä ajettiin välillä keskellä, kun muuten olisi bussin kanssa joutunut koko ajan pysähtelemään. Sitä ihan mielellään siirtyi välistä kapealle jalkakäytävälle oman turvallisuutensa nimissä.


Bussissa oltiin varattu majoitus ja päädytty halvempaan kahdesta vaihtoehdota, valitettavasti. Huoneessa oli kunnon vesivahingot. Kysyttiin toista huonetta ja saatiin käydä katsomassa viereistä. Siellä oli ehkä vähän pienemmät, mutta siellä haisi virtsa, joten valittiin oma huone. Vastaanotossa ollut mies puhui avoimesti ja sanoi, että joku toinen asiakas oli valittanut torakoista. Toisessa hotellissa oli romahtanut parveke ja ihminen oli kuollut. Heillä oli siis asiat hyvin...


Illasta ampparinpisto oli laajentunut valtavaksi, eikä antihistamiinit tehonneet yhtään. Kyypakkausta ei enää ollut. Se meinasi sitä, että seuraava aamu alkoi turistilääkärin luota, joka antoi tabletin, reseptin ja pistoksen.

  • 20.7.
    • matka 29,1 km
    • ajoaika 2 h 18 min

Lääkärin jälkeen oli edessä viimeinen varsinainen ajopäivä. Lämmintä oli 34 astetta ja nousuja tiedossa. Matkavauhti oli kuitenkin tässä seurassa sopivan leppoisaa ja koko ajan pääsi olemaan peesissä.


Maisemat oli jälleen upeita, mutta taas ihan erilaisia. Siistiä, kun reissulla sai nähdä niin paljon erilaisia paikkoja.


Aurinko paistoi lähes kirkkaalta taivaalta, mutta vähäisistä pilvistä ei paljoa hyötyä ollut.


Tämä jo 15-vuotias uskollinen ratsu kantoi mua koko reissun ajan. Moni epäili, että voiko sillä ees lähteä retkeilemään ja kestääkö se alppeja. No ite luotin, onhan se jo 15 vuotta kestänyt kaikenlaista, että miks se just nyt yhtäkkiä hajoaisi. Ja ehkä vähiten mulla oli säätöä pyörän kanssa.


Lopussa vielä valittiin kiertotie vähän riskillä, mutta se kannatti. Tie oli hyvä, nousua ei paljoa ollut ja liikennettä oli vain vähän. Lehmävaara oli olemassa, mutta onneksi oli lehmä omasta takaa.


Ja sit lopulta saavuttiin Pulaan. Majoitus oli toisella puolella kaupunkia ja kun päästiin perille, niin maksu ois pitänyt maksaa käteisellä. Eipä meillä ollut tarpeeksi ja majoituksen omistaja lähti sitten kuljettamaan meitä automaatille omalla autollaan. Samalla reissulla hän esitteli nähtävyyksiä, joita voisimme seuraavana päivänä käydä katsomassa.

  • 19.7.
    • matka 97,4 km
    • ajoaika 5 h 52 min

Aamupala syötiin paikallisessa leipomossa, millaiseen olin jo pitempään halunnut päästä. Aika perussettiähän se oli, mutta se nyt oli vaan semmonen juttu.


Vinkkien perusteella käytiin Verudelassa uimassa. Vesi oli kirkasta ja lämmintä. Oli kiva päästä vähän rentoutumaan.


Kierrettiin myös nopsaan nähtävyydet.


Pulan Golden gate ja Amfiteatteri.


Lopuksi ajeltiin kohti lentokenttää. Matkalla näkyi hauskoja taideteoksia ja liikenneympyrässä tien ylitykset pyöräilijöille oli vähän kauempana ympyrästä toisin kuin täällä.



Sit oli taas aika laittaa pyörät pakettiin ja lentää takas kotiin. Suomessa keli olikin sitten hitusen kylmempi ja sateisempi. 34 -> 18 astetta.



Tässä vielä meidän kuljettu reitti kartalla. Keltaisella merkkasin bussilla siirtymiset.


Kiitoksia mukana reissanneille! Aika toki kultaa muistot, mutta retkeilemään on ehdottomasti päästävä uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti