tiistai 21. maaliskuuta 2017

#suomi100lajia, seuraavat kymmenen, eli 11-20

Mua on moni houkutellut retkiluistelemaan ja pari kertaa oonkin aiempina vuosina käynyt hokkareilla mukana. Mutta aina olen myös saanut kuulla, kuinka paljon paremmat oikeat retkiluistimet olisi. Mun on ollut tarkoitus lainata joltain ja testata. Luistimia olisikin ollut monella taholla tarjolla, mutta sopivia monoja ei. Niinpä haksahdin HongKongin retkiluistintarjoukseen ja ostin tämmöset kenkiin menevät. Totesinkin oston ja kokeilun jälkeen, että tulee kalliiksi tää haaste, kun joutuu ostaan sadat eri varusteet, että saa sata lajia täyteen.

Retkiluistimilla pääsi kovaa

No ei se onneks ihan niin mee, koska esim. kuuteen seuraavaan lajiin ei tarvinnut mitään ulkopuolisia varusteita. Niiden joukossa oli mm. kävely ja sauvakävely, joita en sen tarkemmin rupea avaamaan. Sauvat multa siis löytyy entuudestaan.

Välineet eli ihan perus jumppavaatteet multa löytyi myös Optimoven metabolia-tunnille. Metabolia-tunnilla intervallit yksilöidään sykkeen mukaan. Kun syke nousee 80-90%:iin maksimista, on aika palautella. Kun syke palautuu tarpeeksi alas, aloitetaan uusi sarja. Yleensä kierretään muutaman lihaskuntoliikkeen välillä, eli mennään aina palauttamisen jälkeen seuraavaan liikkeeseen.

Meni reippaasti helmikuulle, ennen ku kävin ekaa kertaa kävelyllä.

Pitää kyllä antaa kiitosta mun kavereille, jotka on innoissaan ollu keksimässä uusia erilaisia lajeja tai lupautuneet seuraksi jos haluan jotain tiettyä käydä kokeilemassa. Esimerkiksi Seinäjoella vieraillessani Riikka piti mulle puolen tunnin setin tankotanssia. Tankoilua on tullut joskus vähän harrastettua ja se on kyllä hauskaa. Sinänsä olisi myös mulle oikein sopiva treenimuoto, että painottuu käsiin, niin saisi vähän tasapainoa kroppaan. Ehkä sit, kun tää sadan rumba helpottaa, alan käymään tunneilla vähintään satunnaisesti.


Toinen laji, mikä Riikan kanssa tuli, oli body fitnessin poseerausharjoittelu. Jotkut jo kyseli, että oonko uudestaan innostumassa kisailusta, kun näki videoo ja kuvia tuolta, mutta vastaus on, että tällä hetkellä ei ole sen suuntaisia suunnitelmia. Toki poseeraus oli hauskaa ja se on aika hyvin hallussa ja välillä meinaa innostua. Poseeraus on muuten paljon rankempaa, mitä uskoisi. Tuo treeni kesti kolme tuntia, eli kolme tuntia 11 cm koroilla ja sit pitää jännittää koko ajan kaikkia mahdollisia lihaksia. Jos joku ei usko, niin voin kyllä pitää tunnin ;)

Poseeraus on yllättävän rankka laji
17. laji eli rubberpump on ollu tähän mennessä eka, jota en haluaisi kokeilla uudestaan. En ole koskaan ollut ryhmäliikuntatuntien ystävä ja tämä vahvisti mun käsitystä siitä. Tunti koostuu seinässä olevista kuminauhoista, joilla tehdään samoja liikkeitä, mitä voi esim. kuntosalilla tehdä. Laite sinänsä on tosi jees, mutta kun siitä tehdään ryhmäliikuntaa, niin mulle se ei ainakaan toimi. Liian nopeassa tempossa tehtävissä lihaskuntoliikkeissä ei saa mitään tuntumaa oikeisiin paikkoihin. Pahin esimerkki, mitä omalla kohdalla huomasin, oli, että selkäliike ns. ylätaljasta tuntui mulla vaan etuolkapäissä. En tiedä, miten on mahdollista, mutta sinne se meni.

Rubberpumpin jälkeen piti käydä vielä samana päivänä kokeilemassa umpihankihiihtoa. Olin aika poikki, mutta keli oli täydellinen ja mahdollisuus oikeiden umpihankisuksien lainaksi saamiseen oli suuri. Pienellä solumuovivirityksellä saatiin myös mun kengät niihin sopiviksi, joten pääsin aurinkoiselle hangelle hiihtelemään.

Viritys ei näy kuvassa.

Toiminnallinen harjoittelu tuli kokeiltua Optimoven Fundamental-tunnilla, jossa liikkeet tehdään yleensä liikeparina, esim. kyykky+leuanveto ja sarjoja on 2-3. Fundamental on mun suosikki Optimoven valikoimasta, koska sarjat on suht lyhyitä, voimaa saa käyttää ja oikeaa tekniikkaa hiotaan tarkemmin.

Pääsin kokeilemaan itselle uutta lajia ringetteä Tikka Ladyjen treeneissä. Ringette oli tosi hauskaa, vaikka jo ihan semmoinen perusjuttu kuin luistelu oli ihan hukassa. Viimeksi käynyt kaksi vuotta sitten kentällä luistelemassa, joten olisi ehkä voinut kerätä sen luistelu-lajin ennen tätä... Lisäksi tässä vauhdikkaassa lajissa riitti muitakin haasteita. Mailalla rinkulaa osuminen tuntui etukäteen mahdottomalta ja vaikeaa se olikin. Siitä huolimatta lopulta siinä pari kertaa onnistuin.

Ringetessä myös säännöt poikkeaa aika paljon jääkiekosta, jota on tottunut seuraamaan. Ringetessä siniviivojen yli pitää edetä syöttämällä. Lisäksi käytössä on ringetteviiva. Ringetteviivan ja päädyn välissä saa olla vain kolme pelaajaa kummastakin joukkueesta ja puolustavan joukkueen maalivahti. Maalivahdin alueella liikkuminen on muilta kielletty. Muutaman kerran saatoin laiturin ominaisuudessa ajautua oman ringetteviivan yli, mutta onneksi vaihtopenkillä oltiin hereillä ja heti tuli käsky tulla pois.

Sovin, että menen uudestaankin pelailemaan.

Ja lopuksi kaikki lajit tähän asti. Nyt näissä seuraavassa kymmenessä tuli itselle peräti kolme uutta lajia,joista kahta tulen kokeilemaan uudestaan. Kukin voi itse arvata, mitkä ne kaksi on.

  1. Kuntosali
  2. Aitaloikat
  3. Putkirullailu
  4. Kuntopallo
  5. Vauhditon korkeus
  6. Vauhditon pituus
  7. Vauhditon kolmiloikka
  8. Pyöräily
  9. Perinteinen hiihto
  10. Käsilläseisonta
  11. Retkiluistelu
  12. Sauvakävely
  13. Yksilöity lihaskuntointervalli (Metabolia, Optimove)
  14. Kävely
  15. Tankotanssi
  16. Poseerausharjoittelu (bodyfitness)
  17. Rubberpump
  18. Umpihankihiihto 
  19. Tekniikkapainotteinen toiminnallinen harjoittelu (Fundamental, Optimove)
  20. Ringette

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti