maanantai 11. tammikuuta 2016

Sisäistä pohdintaa ulkoisesta olemuksesta feat. kuntotsekki

Kävin taas viikko sitten valmentajan pakeilla ja kuntotsekissä. Valmentaja osoitteli, että tuolta ja tuolta on lähtenyt. Itse totesin, että en ollut huomannut, mutta nyt kun sanoit. Valmentaja oli siis tyytyväinen, vaikka itseä epäilytti, tapahtuuko mitään tai tapahtuuko tarpeeksi. Ilmeisesti muutoksia ohjelmaan ei olisi välttämättä tarvittu, mutta jotta olo tuntuisi siltä, että dieetti on menossa ja itsekin huomaan, niin lounaalta lähti hiilarit pois. Sellaisella muutoksella mennään ja jos alkaa tossu painamaan, niin sitten tankataan. Ja vilahti siellä sivulauseessa jäätelökin, että tankkauspäiviä odotellessa, jos vaikka sais jätskii...

Bye Bye lounashiilarit! 

Pohdiskelin itsekseni sitä, miksi en huomaa muutoksia, mutta muut näkee. Eron huomaan kyllä, kun katson samasta kulmasta otettuja kuvia vierekkäin, mutta peilissä olen jatkuvasti samankokoinen. Oikeasti en tietenkään ole. Oivalsin kuitenkin syyn katsottuani nyt kuvia kesältä. Olin silloin tukevammassa kunnossa kuin koskaan. Eli luultavasti syy siihen, miksi en huomaa muutoksia, on se, että en ole missään vaiheessa sisäistänyt omaa laajentunutta ulkomuotoani. Ymmärsin kasvaneeni kyllä vaa'an lukemasta, mutta en peilistä, enkä randomeista kuvista, koska niissä aina yrittää näyttää edustavalta. Todennäköisesti yritin myös tiedostamatta kieltää sen tosiasian. Ehkä joku salakuva huonossa asennossa olisi avannut silmät. Nyt sitten, kun alan kutistumaan, vertaan tiedostamatta kuntoani siihen, mitä se oli ehkä joskus vuosi sitten ja siihen verrattuna olen edelleen tuhdissa kunnossa. Toinen syy toki on se, että mä katselen itteeni joka päivä peilistä ja esim. valmentaja näkee vaan kerran kuussa.

Otetaan tähän nyt sitten vielä se vaaka. Oon aina muille kommentoinut, että vaakaa ei pidä tuijottaa, mutta itse tuijottelin sitä aika paljon nyt dieetille lähtiessä. Imperfektissä siksi, että oon kyllä kyllästynyt sen katseluun. Alla olevien kuvien välinen painoero on alle kilo. Mittanauhakaan ei välttämättä heti kerro totuutta, koska rasva saattaa lähteä ensin ihan muualta kuin itse mittauspisteistä. Kaiken lisäksi ruokavalion muutos saattaa aiheuttaa turvotusta ja hämätä siksi. Ja kun peiliinkään ei voi luottaa, niin mihin sitten? Itse sanoisin, että niihin kuviin. Valmentajakin korostaa, että ota niitä kuvia, vaikka kaikkia ei hänelle tarvitse lähettää, mutta itseä varten. Lisäksi on hyvä olla puolueeton silmä katsomassa, kun kuvat laitetaan vierekkäin. Mulla Taina hoitaa kuvien vertailun, kun itse en aina niistäkään löydä muutoksia. Mutta kun Taina kertoo, mistä on lähtenyt, niin mäkin näen.

Mitään ei oo tapahtunu :D

Bull Mentula on sanonut: "Ei se läskiperse suoraan kiinteäksi muutu. Tuo velliperse on väistämätön välivaihe." Tuo mielenkiintoinen lausahdus kätkee sisäänsä useamman asian liittyen painonpudotukseen. Itse tulkitsen sen niin, että rasvasolujen alkaessa tyhjentymään iho ei vielä ehdi mukaan ja tuntuu, että mitään ei tapahdu. Itse kiinteytyminen tulee sitten myöhemmin. Lausahdus sisältää myös vihjauksen siitä, kuinka tuloksia odotetaan heti. Tämä homma vaatii kärsivällisyyttä!

Nyt kun siis vihdoin itsekin olen alkanut näkemään muutosta, näyttää lihaksisto mielestäni kehittyneen kuukaudessa hurjasti. No sehän on tietenkin illuusiota, koska ei ne lihakset juuri tässä kuussa ole kehittyneet yhtään enempää kuin edellisessäkään ellei jopa vähemmän. Rasvan määrällä vaan on niin iso merkitys. Turha siis vertailla omaa kuvaansa muiden kuviin, koska sopiva rasvaprosentti luo hyvän illuusion. Ja nyt tunnustan: olen verrannut paljon offilla ollessa. Ja tietysti niin päin, että aina itse näytin lihaksettomalta jopa jaloista, vaikka valmentaja jaksaa joka kerta hehkuttaa mun villejä etureiden kaaria. Jospa tämä tästä muuttuu, kun oivaltaa asioita ja katsoo hieman objektiivisemmin. Ja ennen kaikkea keskittyy itseensä turhan vertailun sijaan. Vertailut tehdään lavalla ja työ itseä varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti