tiistai 8. joulukuuta 2015

Tutustumiskäynti - Rantasipi Siuntion kylpylä

Taas olen kiertänyt Suomea ja tällä kertaa vieraillut kuntosalilla Siuntiossa. Tämä kuntosali on hotellin yhteydessä ja sellaisista mulla on vaihtelevia kokemuksia. Yleensä hotellien kuntosalit on pieniä ja niissä saa treenata lähes yksin. Tämä oli kuitenkin poikkeus molemmissa suhteissa. Etukäteen katsoin jo netistä, että näyttää hyvältä, paljon laitteita jne. Vähän sen perusteella jo valitsin yöpaikankin.

Tässä näkyy sali koko pituudelta

Kuntosali on kohtuullisen iso, ei siis mikään jätti, mutta hotellin saliksi erittäin iso. Heti ovella oli cardio-laitteet, joita oli paljon ja sitten muut käytävämäisen salin seinänvierustoilla. Aika hyvin löytyi kaikkea. Laitteiden järjestys oli hieman jännä. Löysin kaksi jalkaprässiä ja ne olivat ihan eri puolilla salia. Samoin esimerkiksi reidenojennus ja -koukistus olivat niin, että niiden välissä oli ainakin ylätalja. Ja nekin oli kaukana kummastakin prässistä ja kyykkypaikasta. En tiedä, onko tuolla sijoittelulla haettu jotain, mutta mielestäni se oli kummallinen. Järjestäen kaikki laitteet oli David-merkkisiä. Eivät ne mitään uusinta uutta olleet, mutta vaikuttivat toimivilta.

Kaikkiin kuviin tuli väkisin ihmisiä

Ja se porukan määrä! Jengiä oli niin kuin normaalilla kuntosalilla kuuluukin olla. Sopivasti vapaita laitteita, mutta paljon varattuja myös. Aika hyvin pääsin omiini, parissa vuorottelin. Näköjään tällä salilla käykin pääasiassa muita kuin hotellivieraita, eikä mikään ihme. Porukka vaikutti ystävälliseltä. Ainakin ne, kenen kanssa muutaman sanan vaihdoin. Poikajengi oli tekemässä habaa ja penaa, kuinka suloista! Yhtä tyttöä uskalsin neuvoa peck deckissä pitämään selän kaarevana ja kuulin sen jälkeen poikien keskustelevan selän kaaresta positiiviseen sävyyn.

Lumiukon kanssa vatsalihaksia

Mulla oli jalkapäivä, minkä joku saattoi jo ehkä päätellä. Mulla on myös vatsat aina siinä lopussa. Salilla oli kaksi pehmustettua isoa koroketta, joita piti tietysti myös testata. Esitin eka, että muka venyttelen siinä, mutta sitten aloin tekemään vatsoja. Kokeilin myös valtavaa jumppapalloa. Rullia oli myös monia erilaisia ja semmosiakin hieman testailin.

Eli jos sattuu reissaamaan Siuntiossa ja haluaa treenata, suosittelen paikkaa. Saa kätevästi majoituksen ja treenin samassa setissä. Paikassa on myös kylpylä, mutta itse puhuisin lähinnä uimahallista. Uin siellä tunnin aamulenkin, siihen 25 m allas kävi hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti